Rikollisuutta on Amerikassakin tietenkin ollut aina. W.A.S.P.-väestöä ei ole koskaan tunnettu erityisestä lainkuuliaisuudesta. Mutta on turha kiistää, että uudet siirtolaisryhmät osoittivat huomattavaa energisyyttä ja luovuutta tällä elämänalueella. Gangstereista eli ”jengiläisistä” alettiin puhua jo 1800-luvun puolivälissä. Alkuperäisissä gangstereissa, mm. [--] Martin Scorsesen [elokuvan] tunnetuiksi tekemissä New Yorkin jengeissä, hiljattain maahan tulleilla irlantilaisilla oli merkittävä rooli. Mutta irlantilaiset ovat tunnetusti viinaan meneviä ja railakkaan lyhytjännitteisiä, mistä syystä heidän kohdallaan rikollisuus on harvoin kovin pitkälle järjestäytynyttä. Hieman irlantilaisia myöhemmin tulivat sisilialaiset ja eteläitalialaiset. Heidän koplansa olivat selvästi kurinalaisempia ja paremmin järjestäytyneitä kuin irlantilaisjengit casino scene fin, mutta mezzogiornolainen arkaainen synkeys, hitaus ja seremoniallisuus sopivat huonosti nopeasykkeiseen 1900-luvun alun Amerikkaan. Sama on sanottava sukuvihasta ja sen motivoimasta vendettasta. verikostosta. Tällaiset epäasiallisuudet häiritsivät bisnestä ja itse asiassa pitkään jarruttivat amerikkalaisen mafian todellista nousua [--]. Se moderni mafia, joka Yhdysvaltoihin syntyi Castellamarese -sotien seurauksena 30-luvun alussa ja joka säilyi elinvoimaisena ainakin don John Gottin tuhoon saakka 80-luvun lopulla, oli mielikuvien tasolla hierarkkinen ja tiukan eksklusiivinen amerikanitalialaisten ”mafiaperheiden” muodostama syndikaatti. Perheitä oli muutamia kymmeniä ja viisi vaikutusvaltaisinta niistä toimi New Yorkin metropolialueella. Maranzanon kaavaileman kaikkivaltiaan ”Caesarin” sijasta toimintaa koordinoi kollektiivinen Komissio. Käytännössä ”perheet” olivat jokseenkin itsenäisiä. Lisäksi on huomattava, että uuden mafian de facto keskeisillä paikoilla ainakin sen ensimmäisinä vuosikymmeninä hääräsivät italialaisten rinnalla erityisesti juutalaiset. Juuri pragmaattiset juutalaisgangsterit vaikuttivat ratkaisevasti siihen, että uudesta mafiasta muodostui pikemminkin laittomaan liiketoimintaan keskittyvä yritysrypäs kuin se teatraalinen joskin verinen salaseura, jollaiseksi se olisi tullut puhtaasti italialaisena organisaationa. Rothstein toden totta oli ”nokkela mies”. Uuden polven amerikkalaiset gangsterit (olipa heidän etninen taustansa mikä hyvänsä) eivät koskaan ole viitanneet itseensä ”mafiosoina” eikä ilmaisua Cosa Nostrakaan ole kuultu juuri muualla kuin kaikkein huonoimmissa elokuvissa. Oikeat gangsterit ovat käyttäneet itsestään erilaisia kiertoilmauksia, sellaisia kuin friend of friends. good fella tai - vieläkin omahyväisemmin - wise guy. Juuri Rothstein taisikin olla ensimmäinen todellinen wise guy. sillä hän oli erittäin älykäs ja älyään myös poikkeuksellisen häikäilemättömästi (siis à la chuzpah ) käyttävä mies. Yksi hänen monista lempinimistään ei turhaan ollut The Brain. Rothstein tunsi rahan ja osasi tehdä sitä. Sitaatissa mainittu ”maailmansarjan fiksaus” viittaa <Black Sox -skandaaliin> eli Rothsteinin vuonna 1919 masinoimiin baseball-otteluihin, jotka toivat hänelle miljoonia ja joista hän selvisi kuin koira veräjästä. Vedonlyöntihuijaukset kaikissa muodoissaan olivat hänen ominta osaamisaluettaan. Rothstein oli myös ensimmäinen, joka heti tajusi kieltolain tuomat mahdollisuudet ja alkoi hyödyntää niitä. Lyhyesti sanoen hän oli mies, joka teki amerikkalaisesta mafiasta sen mitä se on, kapitalismia ilman naamiota; tässä amoraalisen älykkäässä ja yritteliäässä miehessä on itse asiassa koko amerikkalaisuuden syvin olemus paljaimmillaan: only in America … Todellisuudessa Kosher nostra on tietenkin vitsikäs sanaleikki eikä tämän nimistä järjestöä ole koskaan ollut olemassa. Mutta eipä kyllä ole ollut (amerikkalaista) Cosa nostraakaan. Tahtoo sanoa: Yhdysvalloissa 1930-luvun alusta alkaen melkein meidän päiviimme saakka vaikuttanut mutta nyt ilmeisesti lopullisesti uusille rikollisuuden muodoille tietä antanut ”mafia” oli kaikkea muuta kuin eksklusiivisesti amerikanitalialainen ilmiö. Muutamissa ulkoisissa suhteissa sillä oli pinnallisia yhtymäkohtia Etelä-Italian ja Sisilian vanhoihin salaseuroihin, mutta sen oma bisneslogiikka ja toimintatavat olivat kyllä ihan silkkaa 20. vuosisadan americanaa puhtaimmillaan, ja tämä americana puolestaan on monista etnisistä raaka-aineista muodostunut dynaaminen keitos, missä juutalaisten osuus ei ainakaan ole vähäisin. Jos Italian rikollisjärjestöt ovatkin viime vuosikymmeninä alkaneet muistuttaa amerikkalaisia vastineitaan, on vaikutteiden suunta kuitenkin ollut Uudesta Maailmasta Vanhaan, ei suinkaan päinvastoin. Omalla karulla tavallaan mielenkiintoisimpiin tyyppeihin tässä suhteessa kuuluu ”Bronxin kuningas” <Dutch Schultz> (alk. Arthur Flegenheimer, 1901–1935), joka oli niin sanotusti ”loose canon ”, täysin arvaamaton ja omapäinen sosiopaatti sekä kaiken lisäksi rappioalkoholisti. Stereotyyppinen juutalainen Schultz oli ainoastaan itaruudessaan, missä hän menikin niin pitkälle että käytti huonosti istuvia tehdasvalmisteisia pukuja. Schultzin tyylittömyys ei ehkä ollut pääsyy hänen ”kolkkaamiseensa” vuonna 1935, mutta se saattoi hyvinkin olla se höyhen, joka taittoi kamelin selän; tappokäsky tuli tiettävästi Lucianolta ja homman hoiti Murder, Inc . Onko mitään amerikkalaista mafiaa lopulta olemassakaan? Jos sana ”mafia” ymmärretään mahdollisimman laajasti, niin vastaus on selvä: totta kai on (tai ainakin oli…). Sen sijaan on erittäin kyseenalaista, onko koskaan ollut olemassa mitään amerikkalaista Cosa Nostraa. Vanhan koulun ”Mustache Petet” olivat sisilialaisia, napolilaisia ja calabrialaisia siirtolaisia, ja he ilmeisesti yrittivät todella luoda vanhan puolifeodaalisen Etelä-Italian rikollisten salaseurojen uskollisen kopion Amerikkaan, mutta he epäonnistuivat siinä täydellisesti. Jo mainittu Salvatore Maranzano oli loppujen lopuksi aika surkuhupaisa hahmo, joka haaveili Julius Caesarin valtaoikeuksilla ja respektillä varustetun ”Päälliköiden Päällikön” (Il Capo di tutti capi ) asemasta, mutta juuri nuo pyrkimykset johtivat siihen, että hän pääsi hengestään. Suomalaiset lähteet eivät näytä valottavan Tappertin henkilöhistoriaa sen tarkemmin, mutta Frankfurter Allgemeine Zeitungin <jutusta> selviää, että miehen joukko-osasto oli 1. SS-panssarikrenatöörirykmentti "Totenkopf", siis yksi kolmesta "klassisesta" Waffen-SS -muodostelmasta. Kaiken kaikkiaanhan SS-tunnusten alle ehti sodan loppuun mennessä syntyä pitkälti toistakymmentä joukko-osastoa, joista useimmat olivat ainakin paperilla divisioonan vahvuisia. SS-miesten yhteenlaskettu lukumäärä hipoi miljoonaa, ja tähän joukkoon kuului miehiä lähes kaikista Euroopan kansoista, myös suomalaisista, kuten hyvin tiedätte. Viime vuonna aloitin tässä blogissa Americana -sarjan. Sarjani jäi pikkuisen roikkumaan, sillä toistaiseksi viimeisen eli neljännen osan (siis <tämän> jutun) lopussa oli vihjaus seuraavaan osaan, jonka puolestaan piti keskittyä erääseen modernin amerikkalaisuuden näkyvimpään ilmenemismuotoon ainakin populaarikulttuurin tasolla, nimittäin järjestäytyneeseen rikollisuuteen, ”mafiaan”. Hoidetaan juttu nyt pitkäksi venähtäneen paussin jälkeen pois kuljeksimasta. Rothstein, Lansky ja Siegel ovat ”kosher nostran ” gangstereista niminä ehkä tunnetuimpia. Kaikki kolme olivat ennen muuta aivojaan käyttäviä miehiä vaikka eivät tietenkään kaihtaneet pragmaattisesti perusteltua väkivaltaa. Juutalaisia gangstereita oli kuitenkin <moneen junaan>. eivätkä kaikki olleet mitenkään erityisen ”nokkelia miehiä”. Myös perinteisiä brutaaleja katujätkiä, peukalonmurskaajia ja tappajia mahtui joukkoon. Pienimuotoinen numerolotto oli kuitenkin nappikauppaa verrattuna Fidel Castroa edeltävän Havannan ja varsinkin Las Vegasin kasinoihin, joissa kummassakin Lanskylla oli merkittävä rooli. Las Vegasissa hänen välikätenään toimi vanha kaveri ”Bugsy” Siegel, jonka nerokas visio tämä Nevadan autiomaahan kangastuksen lailla noussut suunnaton huvitteluhelvetti kokonaisuudessaan oli. Lansky siis toimi Lucianon (eli Gambinon) perheen kanssa läheisessä yhteistyössä vaikuttaen myös muodollista asemaansa huomattavasti suuremmalla panoksella sen päätöksentekoon. Toki Lansky hoiteli siinä sivussa myös omia bisneksiään. Hänellä oli parhaina vuosinaan todella monta rautaa tulessa, mutta ehkä hänet sittenkin muistetaan parhaiten laittomaan uhkapeliin liittyvistä liiketoimista. Pienimuotoisimmillaan oli kyse numerolotosta, eli New Yorkin slummien (niin mustien kuin muiden) keskuudessa järjestetyistä säännöllisistä arpajaisista, joiden voitot maksettiin suoraan mafian omasta kassasta mutta joista ei luonnollisesti tilitetty senttiäkään Setä Samulille; ajatelkaa, millainen libertaarin märkä uni, nollavero. Useampi kuin yksi amerikanjuutalainen ”menestyjä” on aloittanut uransa laittoman lottobisneksen juoksupoikana eli ”torpedona”. Explore unique adventures with each casino free slots game: Oletko valmis noin nettipelaamisen hauskaa parhaan kasinon verkossa? Having fun but still dreaming of a 777 jackpot? With huge progressive jackpots, free daily spins, slots bonus games, a 77,000 G-Coin bonus, and exciting graphics; you’ll get that Big Win! Gambino Casino Slots offer 5-reels with multiple pay lines for vastly improved machine payouts. Gambino’s Vegas casino online app invites you to hit that slot machine jackpot in the best Las Vegas free slots! Free Bonus Slots – Gambino Slots has the BIGGEST & BEST bonuses! Käännetäänkö kuvaus kielelle Suomi Google-kääntäjän avulla? Käännä kuvaus takaisin kielelle Englanti Pelaa! Mr Greenillä Paras mobiilikasino – Nykypäivänä kaikki pelit kulkevat taskussa mukana ja liikkuva pelaaminen on muodissa. Tämä ilmiö on tullut myös nettikasinoille ja parhaat kasinot suomessa tarjoavat luonnollisesti omat mobiilikasinot. Me pidämme huolen, että jos kasinolla ei pysty pelaamaan matkan päältä, niin sinä kyllä tiedät sen. Kasino Suomi.com on suomalaisen kasinopelaajan asialla. Me tutkimme suomikasinot, otamme selvää ja kerromme, missä ja miten peliautomaatteja ja rahapelejä kannattaa netissä pelata. Avullamme keräät tukevimmat bonukset, löydät isoimmat jättipotit ja vauhdikkaimmat hedelmäpelit. Onnea peleihin! Meidän suosittelemien suomalaisten kasinoiden ansiosta sinun ei tarvitse muuta kuin klikata hiirellä tai pyyhkäistä puhelinta ja pääset heti kokemaan parhaat nettikasinot. Meidän eksklusiiviset tarjoukset ovat voimassa kaikille suomalaisille pelaajille, olit sitten Helsingistä, Kuopiosta tai Rovaniemeltä, niin pääset nauttimaan isoista tarjouksista. Laadukkaimmat kasinopelit – Pelit ovat tietysti itsestäänselvyys, mutta sekin on tärkeä kriteeri. Sen lisäksi että pelejä tulee olla tarjolla paljon, me myös vaadimme että pelien pitää olla monipuolisia. Tarjolla tulee olla hedelmäpelien lisäksi myös hyvä kattaus klassisia kasinopelejä, kuten blackjackia suomalainen kasino igre, rulettia ja myös videopokereita. Nykyisin myös live-kasino on hyvä löytyä. Bonuksia on tarjolla runsaasti erilaisia ja kasinoiden vertailussa kannattaakin ottaa huomioon mitä etuja sivustot tarjoavat. Jotkut kasinot painottavat talletusbonuksiin. kun taas toiset antavat suoraan ilmaisia pyöräytyksiä hedelmäpeleihin. Vaihtoehtoja on paljon ja sinä saat päättää mitä haluat itsellesi. Muista kuitenkin aina lukea bonusten käyttöehdot, jotta tiedät mitä sinulta odotetaan ja mitä rajoituksia tarjouksilla on. Tervetuloa nettikasinoiden maailmaan. Kasinosuomi on oikea paikka löytää paras nettikasino juuri sinulle. Meillä on tuoreimmat tiedot nettikasinoista, ilmaiskierroksista, VIP-ohjelmista ja muusta. Isoimmat ilmaiskierrostarjoukset – Me rakastamme ilmaiskierroksia ja kyllä taidat sinäkin pitää niistä. Sen takia me pidämme jatkuvasti silmät auki etsiessämme ne parhaat suomalaiset casinot, jotka tarjoavat paljon ilmaisia kierroksia. Tietysti pelien pitää tulla johonkin hyvään peliin ja reiluilla ehdoilla, sillä kukapa haluaisi pyöritellä sataa kierrosta tunkkia jos siitä saa voittaa vain enintään kymmenen euroa. Suomalaisia pelaajia hellitään kasinomaailmassa, sillä me olemme hyviä asiakkaita. Olemme myös erittäin laatutietoisia, joten mikä tahansa ei meille kelpaakaan. Vasemmalla kädellä tehdyt pelipaikat voidaan suoraan ohittaa, sillä meille käy vain parhaat Suomi kasinot. Nämä Suomi kasinot ovat siis niitä nettikasinoita, jotka tarjoavat suomalaisille laadukasta palvelua, eli kielitukea kasinot suomi great, talletuskeinoja ja asiakaspalvelua, eli siis suoraan suomalaisille tehtyjä sivuja. Nykypäivänä ihmisillä on tarpeeksi miettimistä työn ja kodin kanssa, että pelaamiseen ja rentoutumiseen käytettävä aika on kortilla. Sinun ei siis kuulu tuhlata tätä aikaa sinulle sopivan nettikasinon etsimiseen; se on meidän tehtävä. 1930-luvulla Italian fasistinen diktaattori Benito Mussolini käynnisti järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen kampanjan, jolloin Sisilian prefektille Cesare Morille myönnettiin valtuudet hävittää mafian kaikki toiminta Sisiliassa. Poikkeuslakien nojalla Mori määräsi Sisilian poliisin ja fasistipuolue Partito Nazionale Fascistan puolisotilaallisten järjestöjen jäsenet tekemään kotietsintöjä mafiosoiksi epäiltyjen rikollisten asuntoihin ja hankkimaan heiltä tietoja mafian toiminnasta. 1. tammikuuta 1926 Sisilian poliisivoimat miehittivät Gangin kaupungin, joka oli ollut aikaisemmin yksi mafian tärkeimmistä toimipaikoista Sisiliassa. Fasistit pidättivät tuhansia mafiosoja ja järjestivät heille oikeudenkäyntejä. joissa syyllisiksi todetut rikolliset tuomittiin kuolemaan tai vankeuteen. 16. heinäkuuta 1929 Mussolini ilmoitti kampanjan päättyneen ja Mori julistettiin kansallissankariksi. Fasistit luulivat kukistaneensa mafian lopullisesti, mutta todellisuudessa suuri joukko mafiosoja pakeni Atlantin valtameren toiselle puolelle Yhdysvaltoihin . Vuonna 1992 Salvatore Riinan alaisuudessa työskennelleet salamurhaajat tappoivat kaukolaukaistuilla dynamiittipanoksilla tuomari Giovanni Falconen ja myöhemmin hänen työtoverinsa Paolo Borsellinon. jotka olivat kuuluneet 1980-luvun loppupuolen suuren mafiaoikeudenkäynnin pääjärjestelijöihin. Falconen ja Borselinon murhat herättivät suurta järkytystä italialaisten keskuudessa, ja Italian hallitus käynnisti uuden kampanjan mafian nujertamiseksi. 15. tammikuuta 1992 Italian poliisi sai nimettömän vihjeen, jonka ansiosta Riina pidätettiin Palermossa. Hänet tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen syytettynä yli sadasta murhasta ja hänet siirrettiin huippuvartioituun vankilaan, jotta hän ei voisi johtaa mafiaa kalterien takana. Uudeksi mafian päälliköksi valittiin aikoinaan mafioso Luciano Liggiolle palkkamurhaajana työskennellyt Bernardo Provenzano. joka pidätettiin 11. huhtikuuta 2006. Huolimatta Provenzanon pidätyksestä, Italian mafia on edelleen vahva organisaatio. Provenzanon seuraajan uskotaan olleen vuodesta 1993 etsintäkuulutettuna ollut Matteo Messina Denaro . 16. joulukuuta 2008 Italian poliisi pidätti suuroperaatiossa sata ihmistä Sisiliassa ja Toscanassa epäiltynä Cosa nostran uudelleenjärjestämisestä. [7] Italiassa Mafia on järjestäytynyt perhekunnittain ”klaaneiksi” euro casino suomi parts, joiden välinen kilpailu on toisinaan huipentunut väkivaltaisiin ”mafiasotiin”. Klaaneissa vallitsee tiukka hierarkkinen arvojärjestys, jossa tavallinen rivijäsen on ”sotilas” ja noin kymmenen sotilaan päämies on ”kapteeni”. Toisinaan myös tavallisella sotilaalla voi olla alaisuudessaan kymmenien mafiaan kuulumattomien pikkurikollisten joukkio. Italialaisen Mafian de facto päällikkö on capo di tutti capi eli ”päälliköiden päällikkö”, joista viimeisin tunnettu oli vuonna 2006 pidätetty Bernardo Provenzano. Provenzano on tyypillinen esimerkki julkisuutta välttelevistä mafiapäälliköistä, sillä hän onnistui piileskelemään viranomaisilta 34 vuoden ajan. Muiden valtioiden mafioissa capo di tutti capin asemaa ei ole olemassa, minkä takia niiden toiminta on paljon hajanaisempaa ja löyhemmin organisoitua kuin Italian mafiassa. Yhdysvaltain mafian johdossa ovat Bonnanon, Colombon, Genovesen, Gambinon ja Lucchesen mafiasuvut eli niin sanotut viisi perhettä . Mafian toiminta perustuu hyvin organisoituun järjestäytyneeseen rikollisuuteen. ja nykyisin se ansaitsee suurimman osan tuloistaan koronkiskonnalla, osakekaupoilla. uhkapeleillä. huumekaupalla ja prostituutiolla. Mafia on ollut Italiassa ”valtio valtiossa”, koska se on osallistunut poliittiseen päätöksentekoon ja hankkinut omaisuutta kavaltamalla rahaa maan hallitukselta ja Euroopan unionilta. Italiassa mafian vaikutusvaltaisuus johtuu pitkälti siitä, että Italian hallitus vähätteli mafian toiminnan laajuutta 1980-luvun alkupuolelle saakka. Italiassa Mafian veljesjärjestöjä ovat Calabrian maakunnan ’Ndrangheta . Apulian seudun Sacra Corona Unita ja Napolin seudun Camorra . Toisinaan käsitettä mafia käytetään yleisnimenä Italian järjestäytyneelle rikollisuudelle tai järjestäytyneelle rikollisuudelle yleensä. BetonSports vetдytyy Amerikan markkinoilta Kццpenhaminalainen 23-vuotias ravintolapддllikkц aloitti pokerin pelaamisen puolitoista vuotta sitten ja pelasi ensimmдisen No-Limit Hold'em-turnauksensa kahdeksan kuukautta takaperin. Ei ihme, jos Nielsen oli tyytyvдinen sijoitukseensa. Lдhde: Ekstrabladet. Iltalehti etsii haastateltavia WSOP Circuitin osto halpenee BetonSports sulki amerikkalaisen saittinsa yhtiцn jouduttua syytteeseen USA:n pelilakien rikkomisesta. Tuomioistuin mддrдsi BetonSportsin palauttamaan amerikkalaisten asiakkaiden tileillд olevat varat omistajilleen. Nдin ei ole kuitenkaan kдynyt. BetonSports vдittдд kaikkien sen tilien olevan jддdytettyjд, eikд pysty antamaan tarkempia tietoja palautusten aikataulusta. Betfred sponsoroi Manchester Unitedia Ladbrokesin voitto parani vuoden alkupuoliskolla 27 prosenttia Ј155 miljoonaan. Pokerin bruttovoitto nousi 15 prosenttia, mutta tuotto aktiivista pelaajaa kohti laski 28 prosenttia Ј 161:an. Ladbrokes valittaa kilpailun kiristyneen erityisesti Ruotsin markkinoilla valtion pelimonopolin pokerisaitin vallattua markkinaosuuksia. Trent Tucker Golf and Poker turnaus pelataan ensi kuussa Minnesotassa, USA:ssa. Kahden pдivдn pituisessa jipossa ottavat yhteen Amerikan kuuluisimmat urheilujulkimot ja pokerimaailman kirkkaimmat tдhdet. Friberg pettynyt peliinsд Silti Tukholman pцrssiin riittдд tunkijoita. Global Factory, 3Bwin, Eurobet Nordic sekд sijoitusyhtiц Poker&Spel Invest ovat ilmaisseet kiinnostuksensa sijoittajien rahoista. Lupakysymyksiд koskevat epдselvyydet Amerikassa ja EU:n sisдllд sekд verotusongelmat takaavat kuitenkin pelialalle kylmдn syksyn, varoittaa ruotsalainen talouselдmдn lehti DI. Partypokerin vдitetддn rahoittaneen 7600 euron edestд erддn Linkцpingissд sijaitsevan uuden pokeriklubin sisustusta. Pienessд Linkцpingin kaupungissa on useita enemmдn tai vдhemmдn laittomia pokeriklubeja, mm. Lindkцpings Poker, Bick Slick ja Brokelads'. Kaikki hyvin WSOP:issa Itдvaltalainen Bwin, entiseltд nimeltддn BetandWin, menetti eilen pelilisenssinsд 16 Saksan osavaltiossa. Yhtiцn kerrotaan valmistelevan yli 500 miljoonan euron kanteen nostamista. Pцrssikurssi syцksyi vдlittцmдsti lдhes 30 prosenttia. Pokerisaitti Bodog lupautui maksamaan Goldin sisддnoston pддturnaukseen starburst slot buster, jos hдn jдrjestдisi jonkun kuuluisista ystдvistддn saitin huutosakkiin. Gold ei onnistunut tehtдvдssддn. Apuun riensi englantilainen Crispin Leyser, joka pystyi viime hetkellд suostuttelemaan Matthew Lillardin julkimopaikalle. Innoissaan Gold lupasi Leyserille palkkioksi puolet voitostaan. Soittajat ovat olleet nuoria miehiд, joilla on ollut taloudellisia vaikeuksia pelivelkojen noustua nopeassa tahdissa useisiin tuhansiin tai jopa kymmeniin tuhansiin euroihin. Sama kehitys on aikaisemmin havaittu Ruotsissa ja Norjassa. Lдhde: Verkkouutiset. Entinen nyrkkeilyn raskaan sarjan mestari Lennox Lewis joutui jдttдmддn WSOP:in pддturnauksen jo ensimmдisessд erдssд. Vastassa oli tдssд ottelussa 150-senttinen amerikkalainen neitonen, joka soperteli kдden jдlkeen: "Olen todella pahoillani casino 1995 soundtrack, koska pidдn sinusta niin paljon". Lewis halasi voittajaa ja poistui ulos takakautta. Lдhde: PokerMagazine. Betsson-konsernin tulos oli vuoden toisella neljдnneksellд lievдsti tappiollinen. Myцs Betsson Online, johon pokeri kuuluu kasino stay tonight, tuotti tappiota, vaikka liikevaihto lдhes kaksinkertaistui 6,7 miljoonaan euroon. Aktiivisten pokeriasiakkaiden mддrд kasvoi vuositasolla 83 prosenttia. PokerStars jдrjestдд syyskuun 16. pдivдstд alkaen 18 turnauksen sarjan, joka kulkee nimellд WCOOP. Valittavina on Hold'emin ilmaista pelirahaa casino film, Omahan ja Studin lisдksi uutuuksina myцs Razz ja HORSE. WSOP:in ikдrajana on 21 vuotta. Naapurimaan iltapдivдlehti Expressenin kronikoitsijan Jens Jadbдckin mukaan turnaukseen osallistuu ystдviensд papereilla kirjautuneita alaikдisiд ruotsalaispelaajia. WSOP:issa toiseksi tullut Paul Wasicka kiittдд Jumalaa ja kovaa tyцtд menestyksestддn. "Olen hyvin hengellinen ja uskon, ettд minulle siunaantui kyky pelata pokeria". PokerRoom jдrjestдд 4. pдivдnд marraskuuta Poker Classic Online Finaalin, jonka 45 parasta selviytyvдt Barcelonassa joulukuun alussa pelattavaan live-finaaliin. Potissa on taatut $5 miljoonaa. Suora osto Online Finaaliin kдy kukkaron pддlle $5000+$200 verran, mutta satelliittien kautta on mahdollista selvitд $1 ostosta alkaen. Roosin mukaan USA on yrittдnyt kieltдд online-rahapelejд kymmenen vuoden ajan, mutta silti Amerikka on johtava pelimaa netissд. Kiellot eivдt johda mihinkддn. Chen on tohtorin arvoinen matemaatikko Berkeleyn yliopistosta Kaliforniasta. Loppuvuodesta hдneltд on tulossa markkinoille kirja, jonka nimen voi melkein arvata. Tittelinд on "The Mathematics of Poker". Pokersitescout on laskenut pokerihuoneet ja ilmoittaa netissд olevan yli 600 pokerisaittia, jotka tarjoavat rahapelejд. Pelkдt hupipelisaitit on jдtetty laskuista pois. Vain 10 vuotta sitten netissд oli pokerisaitteja vajaa tusina. Lдhde: Newswiretoday. 888Poker, eli Pacific Poker, on allekirjoittanut uuden sponsorisopimuksen, tдllд kertaa Sevilla FC:n kanssa. Aikaisemmin kasinolla on ollut sopimus Middlesbroughin ja Toulousen kanssa. Lдhde: Pokernews. Leyserin asianajaja ei suostu paljastamaan onko sopimuksesta mustaa valkoisella. Leyserillд vдitetддn kuitenkin olevan puhelinvastaajassaan pitkдhkц nauhoitus, jossa Gold ennen finaalia vakuuttelee pitдvдnsд kiinni sopimuksesta. Lдhde: Las Vegas Sun. Playtech sai alkuvuodesta seitsemдn uutta kumppania. Sen ohjelmistoa kдyttдд nyt 42 operaattoria, jotka pyцrittдvдt yhteensд 140 pelisaittia. Playtech perustettiin 1999. Sen osake on listattu Lontoossa. Lдhde: Reuters. Wasicka kiittдд Luojaa Lisenssin myцntдminen on ollut Englannin hallitukselle kiperд kysymys varapддministeri John Prescottin ja AEG:n suhteiden johdosta. Ministerin on mm. todettu vierailleen kasinoyhtiцn omistajaperheen ranchilla Coloradossa. Lдhde: CCT. PartyGaming on joutunut ottamaan kдyttццn Refer a Friend-ohjelman uusien tyцntekijцiden vдrvддmiseksi. Kaikki tyцntekijдt, jotka onnistuvat houkuttelemaan "nokkelan ja дlykkддn" ystдvдnsд puulaakin leipiin, saavat 1500 punnan palkkion. Lдhde: BBC News. Jamie Gold voitti WSOP:in ja $12 miljoonaa. Nyt nдyttдд kuitenkin siltд, ettei mestarille jдд jдljelle puoltakaan voittosummasta. Gold kiitteli avusta. "Johnny kertoi joka pдivд, ettд teen kaiken oikein. Se oli hдnen tapansa lisдtд itseluottamustani. Hдn ei ymmдrrд kuinka paljon hдn auttoi minua." PartyPoker juhlii 5. syntymдpдivддnsд ja arpoo maanantaihin klo 7.00 asti Suomen aikaa turnauslippuja, PartyPointseja ja kдteistд kaikkien rahapelejд pelaavien kesken. Palkintojen kokonaisarvo on $250 000. 24hPoker tuotti ison tappion B2B:n verkossa toimiva Wasa Poker on saanut uudeksi omistajakseen ruotsalaisen sijoitusyhtiцn Poker&Spel Invest. Myyjinд olivat pokerihuoneen 25-vuotiaat perustajat Christian Ternstedt ja Johan Berg. Hintaa ei paljasteta suomi kasino cantor, mutta se liikkuu kuitenkin useissa sadoissa tuhansissa euroissa. Lдhde: Webfinanser. BetonSportsilla yhteyksiд mafiaan Englantilainen rakennusyhtiц Quintain ja amerikkalainen kasinoyhtiц Caesars ovat joutuneet luopumaan yhteisistд suunnitelmistaan rakentaa superkasino Wembleyn areenan yhteyteen. Alueelle nousee kasinon sijasta konttoreita, asuntoja ja liiketiloja. Lдhde: Bloomberg. PartyGamingin viime vuonna ostama Multipoker on Ruotsin talousrikosviraston mielenkiinnon kohteena. Multipokerin omistajana oli Neitsytsaarilla sijaitseva yhtiц, mutta viranomaisten mukaan sen toimintaa johdettiin Ruotsista kдsin, minkд johdosta yhtiц on myцs verovelvollinen Ruotsissa. Daniel Negreanu vertaa uusimmassa kolumnissaan pottien pцllimistд ennen floppia ja flopilla sekд antaa kummastakin tavasta esimerkin. Carruthers pysyy telkien takana Samalla Raymer arvostelee Erik Fribergiд, joka julisti itsensд suosikiksi ennen finaalia. Ruotsalaisen mielestд toisista pelaajista kukaan ei ollut erityisen hyvд. Raymer sanoo metsдn vastaavan niinkuin sinne huudetaan. Jos laukoo negatiivisia mielipiteitд muista pelaajista, saa takaisin samalla mitalla. Lдhde: Expressen. Ruotsin valtio tienaa pokerilla Casino City Times ehdottaa perinteisen viiden kortin ostopokerin lisддmistд WSOP 2007 turnausohjelmaan. Saitti kannattaa myцs heads-up-turnauksen sekд WSOP-tittelin aikaisemmin voittaneille omistetun Tournament of Championsin jдrjestдmistд. Nepalissa on kuusi kasinoa ja seitsemдs rakenteilla. Omistajana on amerikkalainen Richard Tuttle. Pддosa asiakkaista on intialaisia turisteja. Lдhde: IndiaeNews. Katrinan tuhot korjattu $1500 No-Limit Hold'emin voitto meni Anders Henriksonille Ruotsiin. Voittosumma oli $202 291. Wahlroos Jr. tienaa kohta enemmдn kuin isдnsд WSOP:in odotetaan kasvavan edelleen Kasinoliiketoiminta voi paremmin kuin koskaan ennen Mississippissд, kun vuosi on vilahtanut hirmumyrsky Katrinan hдvitysaallosta. Pelitulot ovat nousseet 3/4:n tasolle siitд mitд ne olivat ennen rajuilman hдvitystд, ja kasinot syytдvдt miljardeja toiminnan laajentamiseen. Biloxissa odotetaan olevan 10 vuoden pддstд 18-22 kasinoa, ja kaupungin ennustetaan taistelevan silloin Atlantic Cityn kanssa USA:n toiseksi suurimman pelikaupungin asemasta. PartyGamingin huhutaan tekevдn ostotarjouksia joka puolella. Tдllд kertaa Partyn vдitetддn olevan yksi kolmesta yhtiцstд, jotka ovat jдttдneet tarjouksen Gibraltarilla sijaitsevasta Victor Chandlerista. VC:n arvioidaan olevan noin Ј300 miljoonan arvoinen. Lдhde: Hemscott. Kasino vaarassa menettдд lisenssinsд Jдljelle jдд 40 prosenttia, joka sekin tekee $4,8 miljoonaa. Pддlle tulevat lisдksi huomattavat tulot mainossopimuksista. Uhkapelien valvonnasta Maltalla vastaava The Lotteries and Gaming Authority varoittaa turkkilaisesta pokerisaitista Pokerzade.com. Saitti ilmoittaa olevansa Maltan "Gaming Commissionin" sддntelemд. Maltan viranomaisten mukaan kasinolla ei ole mitддn tekemistд Maltan kanssa. Everest Poker jдrjestдд maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona klo 21.00 Suomen aikaa freerollin, jossa on voittajalle paikka Everest Poker European Championshipiin Barcelonassa 9. syyskuuta. Paketissa on €500 sisддnostoon ja €400 matkakuluihin. BetandWinin ostettua Ongamen viime vuoden lopulla yhtiцn osakkeista joutui maksamaan 65 euron paikkeilla. Sittemmin kurssi kipusi yli 100 euron. Eilen papereita kaupattiin 22,50 euron hintaan. Lдhde: AV. Moni yritti sinnitellд ylitiukalla pelillд rahasijoille WSOP Main Eventissд. Erдs onnistuneista oli Jeff Kanow Kaliforniasta. $100 pelimerkki riitti $10 616 sekkiin. Gibraltarilla on 15 peliyhtiцtд, jotka tyцllistдvдt 1800 henkilцд. Yhtiцiden nopea kasvu on kuumentanut pienen valtion tyцmarkkinat. Muiden alojen yritykset valittavat menettдvдnsд parhaat tyцntekijдnsд peliyhtiцille, joilla on varaa maksaa kaksin- tai kolminkertaista palkkaa. InterPoker on valinnut 22-vuotiaan amerikkalaisen Jordan "iMsoLucky0" Morganin tiimiinsд. Morganilla on neljд rahasijaa tдmдn vuoden WSOP-turnauksissa sekд lukuisia palkintosijoja muissa suurissa turnauksissa mukaanlukien kaksi kakkostilaa WSOP Circuit Eventeissд. Tдysosumat puuttuvat toistaiseksi. Juniori kertoo papan olevan paljon hermostuneempi kuin hдn itse ja toivovan perheen ennдtyksen sдrkyvдn suurella marginaalilla. Omasta puolestaan hдn sanoo uskovansa mahdollisuuksiinsa, vaikka ei haluakaan esiintyд itsevarmana ja ylimielisenд. Lдhde: Poker. Pelaajat ostivat huoneistoja Wasa Poker vaihtoi omistajaa Betcorpin voitto kasvoi Amerikassa on tekeillд viikoittain esitettдvд tv-sarja, jossa hiphop-artistit ottavat mittaa toisistaan turnauspokerissa. Kussakin tunnin pituisessa ohjelmassa pelaa viisi julkimoa. Voitot menevдt hyvдntekevдisyyteen. Ohjelmassa kuvataan myцs yhden julkimon kotioloja, ja yksi artisti saa antaa nдytteen musikaalisista lahjoistaan. Pokerin Hall of Fame on saanut kaksi uutta jдsentд: TJ Cloutierin ja Billy Baxterin. Monta pokerikirjaa kirjoittanut, yli 6 miljoonaa dollaria sekд kuusi WSOP-ranneketta voittanut Cloutier ei kaipaa tarkempia esittelyjд. Samalla Harrah's ilmoittaa lanseeraavansa WSOP-tavaramerkin kansainvдlisillд markkinoilla ja jдrjestдvдnsд vuoden sisдllд ensimmдisen WSOP-turnauksen USA:n ulkopuolella. Lдhde: Pokerbiz411. Showdown Poker Tour joutui lainsддdдnnцllisistд syistд peruuttamaan Trouvillessa, Ranskassa pidettдvдksi suunnitellun turnauksen ja suuntaamaan Viroon. Seuraava turnaus jдrjestetддn Tallinnan Raval Park hotellikasinossa 31.8 - 3.9. Sisддnosto maksaa 5300 euroa. Bic markkinoi pokerin voimalla Talousrikosviraston selvitys etenee odotettua helpommin. Kun tieto viraston toimista alkoi levitд, osa entisistд omistajista pisti vipinдksi ja kiirehti oikaisemaan veroilmoituksessa jдttдmiддn tietoja. Lдhde: SR. Unibetin tulos pettymys sijoittajille Chan ylisti oppilastaan WSOP:in yllдtysnimeltд tulossa painettua Hallituksen toimeksiannosta pelialaa selvittдnyt ja sittemmin epдsuosioon joutunut Jan Francke epдilee peliministerin tietoja. "En tiedд mitд tietoja tai kanavia Ringholmilla on". 888Poker nдkyy jalkapallokentillд Costa Rican peliyhtiцt pelkддvдt muutoksia Mestari on saanut viime pдivinд negatiivista julkisuutta meriittilistansa koristelusta. Gold kehui hoitaneensa Hollywoodissa agenttitoimistoa, jonka listalla oli joukko elokuvamaailman kuumimpia tдhtiд. Kilpailijoiden mukaan toimiston ainoa kuuluisuus oli pornotдhti Ron Jeremy. Lдhde: Hollywood Interrupted. Expektin johtajat irtisanoutuvat Oi niitд aikoja Iltalehti kyselee lukijoiden kokemuksia nettipokerista ja hakee haastateltavia. Lehteд kiinnostaa mm. kuinka paljon aikaa ja rahaa kдytдt nettipokeriin ja tunnetko riippuvuutta. Sellaista sattuu WSOP:issakin Kaksi tapaa pцlliд potteja Ladbrokesin odotetaan hylkддvдn suunnitelmansa Amerikan markkinoiden valloittamisesta ja keskittyvдn Eurooppaan ja Aasiaan. Yhtiц on kiinnostunut erityisesti Italiasta ja Turkista, mutta tutkii myцs Espanjan ja Saksan markkinoita. Aasiassa Ladbrokes on laajentunut odotettua nopeammin Kiinassa, jossa sillд on jo 250 vedonlyцntiputiikkia. Lдhde: Times Online. Los Angelesista kotoisin oleva Anschutz Entertainment Group LLC on aloittanut Lontoon Millenium Domen yhteyteen tulevan kasinon rakentamisen, vaikka maan hallitus ei ole vielд myцntдnyt kasinolle lisenssiдkддn. Mikдli lupaa ei heru, yhtiц uhkaa pienentдд projektia ja jдttдд keskukseen suunnitellut kaksi hotellia, teatterin ja nдyttelyalueen rakentamatta. Kaikki eivдt ole kavereita keskenддn PartyGamingin huhutaan havittelevan Bwiniд Majestic Research-nimisen yrityksen tekemдn kartoituksen mukaan Bellagiossa pyцrii 14 prosenttia Las Vegasin Stripin pokeripeleistд. The Wynn ja The Mirage vetдvдt 11 prosenttia pelaajista, kun taas Harrah'sin uusi Caesars Palace kykenee houkuttelemaan vain 8 prosenttia pokerin ystдvistд. Luvut eivдt sisдllд WSOP:ia. Lдhde: CardPlayer. WSOP:in kahdeksas tila ei saanut kriitikoita tarkistamaan kantaansa. Heidдn mielestддn Friberg hдviдд usein ja paljon. Expressenin kolumnisti Jens Jadbдck pitдд kuitenkin tukholmalaista palkintosijansa ansainneena pelaajana. Friberg nдytti eri pelityylien toimivan turnauspokerissa. Hдn joko putoaa дkkiд tai selviдд pitkдlle ja voittaa, kuten nдhty, joskus hyvin paljon. Lдhde: Expressen. Madsen liittyi jo turnauksen aikana Full Tiltin talliin. Nyt hдn on valinnut Poker Royaltyn hankkimaan ja hoitamaan sponsorisopimuksia. Sekд Jay Leno ettд David Letterman ovat jo pirauttaneet. Thorson isдnsд jalanjдljillд PartyPoker sponsoroi ruotsalaista pokeriklubia Ensimmдisenд pдivдnд pelataan pokeriturnaus, jossa on 2500 dollarin sisддnosto. Toisena pдivдnд lyцdддn kivipalloa. Voitot menevдt hyvдntekevдisyyteen. Carruthers vapaana takuita vastaan PokerRoomin Poker Classic PokerLoco tarjoaa pienellд talletuksella ison sign-up-bonuksen , jonka vaatimukset on lisдksi porrastettu niin parhaat online casino highest, ettд jokaiselle pitдisi lцytyд sopiva vaihtoehto . Bonus on 500 % ensimmдisestд talletuksesta, enintддn $50, tai 1000 % talletuksesta, enintддn $100, $250, $500, $750 tai $1000. BetonSportsin entinen toimitusjohtaja David Carruthers on pддssyt siirtymддn hotellimajoitukseen hдnen lakimiehensд ja omaistensa onnistuttua kerддmддn oikeuden vaatiman miljoonan taalan takuusumman. Carruthers ehti viettдд telkien takana lдhes kuukauden. Multipoker ei ole koskaan julkaissut omistajien nimiд prime slots jungle, eikд PartyGaming ole paljastanut viranomaisille myyjien henkilцllisyyttд. Poliisi on kuitenkin jдljittдnyt useita yhtiцn toimintaan osallistuneita henkilцitд ja pidдttдnyt yhden 37-vuotiaan ruotsalaisen epдiltynд tцrkeдstд veropetoksesta, kirjanpitorikoksesta ja verotarkastuksen vaikeuttamisesta. Epдiltyinд on myцs kaksi muuta nelikymppistд miestд, joista toinen oleilee tдllд hetkellд Kyproksella, toinen Thaimaassa. Excapsa jatkoi kasvuaan Aikaisemmin Kari Smith-niminen naishenkilц antoi tatuoida GoldenPalace.com otsaansa $10 000 hinnasta. Silloinen eBayn huutokauppa houkutteli 27 000 kдvijдд. Lдhde: Prweb. Mickeyn pцytдtavoissakin on vielд parantamisen varaa. Nдytцspelissд apina popsi poskeensa yhden korteista. Lдhde: Expressen. WSOP-mestarilla meno kдrдjille B2B saa uusia kumppaneita Raymer toivoo nцyrдд mestaria John Young voitti Cafe Royalissa, Lontoossa pelatun World Strip Poker Championshipin. Englantilainen 32-vuotias freelance-toimittaja nettosi voitollaan Ј10 000 itselleen sekд saman verran syцpдtutkimukseen. Kuudentena olevan Tanskan Ricki Nielsenin voittokerroin on 17 ja finaalipцydдn kerroin perдti 5. Nielsenillд on lдhes yhtд paljon pelimerkkejд kuin Thorsonilla. BetonSports on lopettanut toimintansa USA:ssa. Pддtцs ei kuitenkaan pelasta sitд laittoman vedonlyцntitoiminnan harjoittamista koskevasta syytteestд. Lдhde: ABC News. Kahden pддturnauksessa isojen pinojen takana istuneen pelaajan ei tarvinnut pitдд tuumaustaukoja, kun kaikki meni keskelle preflop. Toisella oli A A , toisella A A . Pцytддn tuli 4 K 2 5 8 . Punaisen дssдparin haltijan mainitaan olleen melko kalpean pцydдstд noustessaan. 160 elдkelдistд on perustanut Etelд-Koreassa National Council for Upgrading Korea ja julistanut sodan uhkapelejд vastaan. Oloneuvosten mielestд Etelд-Koreasta on tullut "uhkapelien tasavalta". Neuvoston tavoitteena on lanseerata koko maan kattava kampanja pelaamista vastaan. Lдhde: CCT.
0 Commentaires
Laisser une réponse. |